WeAre Solutions Oy

Kohtaamisia ja valon leikkiä näyttävässä loft-toimistossa

Specs

Sijainti: Helsinki
Vuosi: 2023
Henkilöstömäärä: 55 (suunnitteluhetkellä, kasvava)
Koko: 418 m2
Valokuvaaja: Anders Portman

Workspace suunnitteli yhdessä IT-konsultointi- ja ohjelmistokehitysyritys WeAren projektitiimin kanssa yritykselle uudet toimitilat Helsingin Länsi-Pasilaan. Postmodernistinen rakennus on alun perin rakennettu aikakauslehtikonsernin pääkonttoriksi vuonna 1987. Rakennus on nyt peruskorjattu ja päivitetty palvelemaan tulevaisuuden työskentelyä.

​Tavoitteena oli suunnitella monitoiminen tila, jossa painopiste on kohtaamisissa ja elämyksellisyydessä. WeArelaiset työskentelevät monipaikkaisesti sekä Suomessa että ulkomailla. Uuden toimiston haluttiin olevan niin ”magee”, että se houkuttelee välillä piipahtamaan toimistolla erilaisissa palavereissa – ja vaikka ilman varsinaista asiaa. Toimiston haluttiin olevan kasvuyrityksen vakuuttava käyntikortti sekä toimivan joustavasti erilaisissa yritys- ja henkilöstötilaisuuksissa myös toimistoajan ulkopuolella.

Tilan muodonmuutos – näyttävä avoporras ja parvekemaiset rakenteet

Projekti aloitettiin tutustumalla raakavaiheessa olevaan tilaan. Muodonmuutos oli mittava. Esimerkiksi entisen kattoterassin tilalle rakennettiin sisätilaa. Tilan arkkitehtuuri poikkeaa tavanomaisesta toimistosta – parvimainen ylin kerros, kahden kerroksen avaruus ja kerrosten välinen näyttävä avoportaikko tekevät tiloista loft-henkisen kokonaisuuden.

Purkutöiden jäljiltä paljastunut raaka betonipinta jätettiin näkyviin eikä kaikkia seinäpintoja siloiteltu. Asiakas toivoi tiloihin ’’rokkia”, joten väri- ja materiaalisuunnittelussa korostimme kontrasteja, rouheutta ja draamaa. Runsas luonnonvalo mahdollisti rohkeiden ja tummien sävyjen käytön.

Alempaan kerrokseen sijoitettiin monipuolisesti neuvottelutiloja, esiintymisalue ”Stage”, työpisteitä ja pistäytymistiloja. Ylempään kerrokseen, jossa sijaitsi aiemmin edustussauna, sijoitettiin monitoiminen työkahvila ja avointa projektityöhön soveltuvaa tilaa. Tiloja voidaan jakaa joustavasti osiin erilaisilla verhoratkaisuilla. Muistumana saunasta tilan perälle tehtiin lastulevystä kiinteä laudemainen penkkirakenne.

Kiertotalous oli tärkeässä roolissa tässäkin projektissa. WeAren hyväkuntoisia vanhoja kalusteita hyödynnettiin uusissa tiloissa suuressa määrin. Vanhoista kalusteista jopa poimittiin väri- ja materiaalimaailman mausteeksi räväkkä oranssin sävy. Uusia kalusteita tilattiin maltillisesti ja niiden valinnoissa pyrittiin tyylillisesti aikaa kestäviin ja laadukkaisiin ratkaisuihin.

Valaistuksella viihtyisyyttä ja omaa ilmettä

WeArelle tärkeä tavoite oli saada uuteen toimistotilaan vaikuttava ja eri tilanteisiin muuttuva valaistus. Säädettävän työpistevalaistuksen lisäksi valaistukselle tunnistettiin seuraavia tavoitteita ja käyttötapoja:

  • leikitteleviä valoelementtejä
  • säädettäviä värivaloja
  • ikkunoista ulos näkyvää WeAren sinistä valoa
  • kohdevaloja esiintymislavalle
  • napin painalluksella perjantai-iltapäivän oluthetkeen sopivaa tunnelmaa
  • iltajuhliin erilaisia valaistusvaihtoehtoja

Tiloihin luotiin älyvalaistus, jota WeAren koodaustaitoiset osaajat voivat itsekin jatkossa ohjelmoida. Odotamme jännityksellä, mihin valaistus tulevaisuudessa taipuu!

Parhaaseen lopputulokseen toimivalla yhteistyöllä

Koko projektin aikana yhteistyöskentelylle oli leimallista hyvä ja innovatiivinen tunnelma, ja uusia tiloja odotettiin innostuneina. Tilojen toiminnallisuutta ja ilmettä työstettiin tiiviisti yhdessä WeAren projektiryhmän kanssa. Lisäksi pidettiin peruskorjauksesta vastanneen YIT:n kanssa säännöllisesti suunnittelupalavereja, joissa etsittiin yhdessä tavat viedä suunnitelmat toteutukseen saakka. Oli ilo olla mukana projektissa, jossa kaikkien osapuolien välillä vallitsi hyvä yhteishenki ja yhteisenä tavoitteena oli toteuttaa WeAren käyttötarpeeseen toimivat ja upeat tilat.