Eläketurvakeskus

Uudet tilat ja työympäristö toimintatapojen uudistuksen vauhdittajana

Tiedot

Sijainti: Helsinki, Kalasatama
Vuosi: 2021
Henkilöstö: 310
Pinta-ala: 4500 m2 (+yhteiskäyttöiset kokoustilat)

Eläketurvakeskuksen aiemmat tilat sijaitsivat 1970-luvun toimistotalossa Itä-Pasilassa. Tilat olivat perinteistä huonetoimistoa ja niihin kohdistui saneeraustarpeita. Uuden toimitilan toivottiin löytyvän Helsingin alueelta, hyvin kulkuyhteyksin ja tilojen tukevan sekä organisaation sisäistä yhteistyötä että sidosryhmien ja asiakkaiden tapaamisia. Koti uudelle toimistolle löytyi Kalasataman kampukselta.

 

Monitilatoimisto mahdollistaa meille uudenlaisia työ- ja toimintatapoja ja olemme panostaneet mm. yhteistyöskentelytilojen kaluste- ja teknisiin  ratkaisuihin. Uudet tilat tulevat muokkaamaan myös toimintatapojamme ja uskon, että tilat tukevat tavoitteemme mukaisesti yhteistyötä .

Virpi Rautiainen, hankepäällikkö, ETK

 

Huolellinen ja osallistava suunnitteluvaihe huomioi erilaiset käyttötarpeet

 

ETK oli aloittanut työympäristön kehittämistyön sisäisesti jo pari vuotta aiemmin, ja organisaatiossa oli kerätty runsaasti lähtötietoja muun muassa tilojen käyttöasteesta sekä työtilojen ja neuvottelutilojen osalta. Myös eri työntekijäprofiileja ja liikkuvuutta oli kartoitettu.

Sisustus- ja työympäristösuunnittelu käynnistettiin alkuvuodesta 2020 työpajoilla, joissa ETK:n henkilöstö osallistui suunnitteluun. Työpajoissa työstettiin tilojen toiminnallisia tarpeita sekä pohdittiin yhdessä, miten työpäivä sujuu uudessa työympäristössä – löytyykö kaikille työpäivän tilanteille sopiva paikka. Koronarajoitusten vuoksi loput osallistavat työpajat ja tapaamiset järjestettiin etätyöpajoina.

 

Osallistujilta saatiin hyvää palautetta työpajoista ja niiden läpivienti oli sujuvaa sekä fyysisinä että virtuaalisina toteutuksina.

Virpi Rautiainen, hankepäällikkö, ETK

Uusi urbaani sijainti inspiraationlähteenä suunnittelussa

 

Kalasatama sijaintina on kuin uusi Helsinki. Rakennus on tiiviisti muiden talojen ympäröimä ja tunnelma on urbaani ja uuden karhea. Rakennuksen materiaalipaletti on hienostunut – rapattua vaaleaa seinää, tammiparkettia ja lasipintoja. Iso sisäatrium ja kadulle antavat isot ikkunapinnat päästävät valon kulkemaan läpi rakennuksen.

 

Pinnoissa ja muodoissa on hienoa rytmiikkaa, suorakaiteen muoto toistuu eri teemaisena läpi tilojen. Huomioimme ja hyödynsimme tätä myös sisustussuunnittelun osana.

Tia Hämäläinen, sisustusarkkitehti, Workspace

Rakennuksen toiseen kerrokseen suunniteltiin kokouskeskus ETKn sidosryhmäyhteistyölle. Värimaailma pidettiin neutraalina ja sävyt ovat murrettuja. Suuria kontrasteja vältettiin, jotta saatiin rauhallinen ja ajaton tunnelma. Rakennuksen isot, mustat puuviilupintaiset ovet ja isot ikkunapinnat antavat ilmeeseen tyylikkään vivahteen.

Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa sijaitsevat työskentelytilat. Työtiloihin suunniteltiin erilaisia työskentelyalueita sekä vuorovaikutukseen että keskittyvään työhön.

 

Toivoimme tunnelman olevan kodikas ja rento, ja värimaailman halusimme olevan raikas ja iloinen sekä aikaa kestävä. Workspacen suunnittelutiimi onnistui mielestäni erinomaisesti poimimaan lopputulokseen ajatusmaailmamme.

Virpi Rautiainen, hankepäällikkö, ETK

 

Rakennuksen hillityt sävyt ja selkeät pinnat ja linjat antoivatkin väreille kauniin taustan ja tilaa monimuotoiselle kalustukselle. Pehmeät muodot kalusteissa muodostavat kontrastin rakennuksen teräville linjoille.

Taiteen avulla tiloista uniikit ja tutut

 

ETK:lla oli myös taidetta, joka haluttiin tuoda näkyväksi osaksi sisustusta. Taideasiantuntija Veikko Halmetoja valitsi uusiin tiloihin sopivat teokset.

Kokouskeskuksen aulaan sijoitettiin Merja Keskisen värikäs tekstiilitaideteos ”Elämän värikkäät langat 2020”. Teos muodostaa sen edessä olevien kivimäisten rahien kanssa mielenkiintoisen parin aulan suuresta ikkunasta näkyvällekaupunkimiljöölle. Teoksessa ja sisustuksessa toistuvat samat värisävyt.

Projekti, jonka aikana maailma muuttui

 

Tämä projekti oli monella tapaa toisenlainen kuin tilamuutosprojektit yleensä. Eläketurvakeskus oli muuttamassa upeaan uudisrakennukseen Kalasatamaan ja tuntui etuoikeutetulta päästä tekemään suunnittelua tällaiseen rakennukseen. Kun projektia oli ehditty tehdä 3 kuukautta, koronavirus ja rajoitukset pakottivat löytämään uudenlaiset työskentelytavat nopeasti. Projektin siirtyessä etätyöskentelyn vaiheeseen korostui hyvän kommunikaation sekä tiiviinyhteistyön arvo.

 

Erinomainen projektijohto asiakkaan taholta mahdollisti projektin sujuvan etenemisen myös poikkeusolosuhteissa.

Nina Kallén, projektipäällikkö, Workspace