Millaista on luoda uniikki palvelu- ja tilakonsepti?

Missäpä hankkeessa ei nykyään puhuttaisi kestävän kehityksen teemoista. Harvassa hankkeessa päästään kuitenkaan lähellekään niin syvällistä ja vaikuttavaa näkökulmaa kuin VALO Hotel & Workissä, joka on rohkeasti tarttunut kiinteistöjen kenties merkittävimpään kestävyystekijään eli käyttöasteeseen. Kuten hyvin tiedämme, suurin osa toimistorakennuksista kumisee tyhjyyttään iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Hotellit puolestaan ovat päivisin ihmisiä vailla. VALO Hotel & Work on lähtenyt tutkimaan näiden yhdistämisestä syntyviä uusia palvelumahdollisuuksia ensiluokkainen asiakaskokemus edellä niin majoittumisen kuin työpäivänkin kannalta.

Uusien konseptien tilasuunnittelussa ei voi noudattaa tuttuja prosesseja vaan on uskallettava rohkeasti palata punaisen langan ääreen koko ajan ja otettava mahdollisimman monenlaisia suunnitteluosaamisia projektiin mukaan. Mitä erilaisempia tarkastelukulmia, sitä varmempia voimme olla kokonaisuuden laadukkuudesta ja konseptin toteutumisesta juuri parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteisöllisyys, ekologisuus ja huipputason asiakaspalvelullisuus ovat olleet esillä suunnittelussa systemaattisesti.

Olemme onnistuneet yhdessä kumppaneidemme kanssa tuomaan suunnitteluun parasta ajattelua niin hotelli- kuin työympäristöpuoleltakin. Kompleksisten kokonaisuuksien suunnittelukokemus on ollut iloksi tässä työssä, jossa yksittäisten suunnittelijoidenkin on pitänyt pystyä hahmottamaan kokonaisuutta aina asiakaskokemuksesta ja konseptista tilapiirrosten herkimpään viivaan asti,” toteaa VALO Hotel & Workin designista vastaava ja suunnittelukokonaisuutta johtanut Minna Hurme.

VALO Hotel & Work on laaja kokonaisuus, katsoo sitä sitten 422 huoneen hotellina tai 422 toimistohuoneen työympäristönä, puhumattakaan kummankin toiminnon käytössä olevista yhteisistä tiloista aina wellness-osastosta ravintoloihin ja erilaisiin projekti- ja neuvottelutiloihin loungeineen. Asiakasprofiileja ja sitä myöten erilaisia asiakastarpeita riittää. Suunnittelussa on pidetty rima korkealla kautta linjan eikä ole haluttu tyytyä kaikille jotenkin toimiviin ratkaisuihin vaan on aidosti haettu ensiluokkaisuutta ihan jokaisen asiakastarpeen näkövinkkelistä.

Saumaton yhteistyö alusta asti on ollut avain onnistumiseen. Toiminnallisuus on ollut korostuneena koko ajan, mutta kompromisseja ei ole haluttu tehdä myöskään ekologisuuden, kestävyyden, huollettavuuden tai visuaalisen vahvuuden ja kiinnostavuuden suhteen. Uteliaisuutta ja perinteisten ratkaisujen haastamista on tarvittu, jotta on löydetty uudenlaisia ratkaisuja, joita uniikin konseptin toteutuminen vaatii,” toteaa Workspacen suunnittelutiimiä luotsannut Kreetta Airila.

Kukapa meistä ei olisi googlannut, että mistä voisi ostaa kotiin hotellitason lakanat tai sängyn. Sen sijaan harvempi meistä on rohjennut ajatella, että mitä jos voisikin tehdä ihan sitä omaa työtään, mutta hotellitason ympäristössä ja hotellitason 24/7-palveluilla. VALO Hotel & Work aukeaa alkusyksystä 2020. Tervetuloa kokeilemaan tätä uniikin konseptin tarjoilemaa hyvää työpäivää!

SSA Group rakentaa, myy ja operoi käyttökokemukseltaan halutuimpia tiloja. Toiminnan keskiössä on digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen, ihmisten vapaa liikkuminen, vastuullisuus ja ekologisuus. Yhtiön konsepteja ovat VALO Hotel & Work sekä Spot Apartments.

Workspace muotoilee työtä ja tiloja. Tilasuunnittelun keinoin vaikutamme vuorovaikutukseen ja parantuneen vuorovaikutuksen myötä asiakasorganisaatiomme vaikuttavuus kasvaa. Verkostomainen työskentelymme kattaa vuosittain noin sata projektia. Valo Hotel & Work -yhteistyössä Workspace toimi suunnittelukumppanina työskentelytilojen, allasosastno ja valopihan osalta.

Tiedot

Asiakas
VALO Hotel & Work

Other Similar Projects