Mediayhtiön oma näyttämö arjen kohtaamisiin

Toimittuaan pitkään Punavuoressa sokkeloisissa tiloissa, Nelonen Medialle tarjoutui mahdollisuus sijoittua aivan Helsingin ytimeen Sanomatalon valoisaan ylimpään kerrokseen. Suunnittelun tavoitteena oli luoda tiloja tehokkaalle tiimityölle ja uusia kohtaamispaikkoja.

Kartoituksessa ilmeni useaan otteeseen tarve pikapalaveritiloille: usein työtahti oli niin rivakkaa, että suunnittelemattomia kokouksia piti pitää pitkin päivää. Tarve näille nopeille palavereille ratkaistiin sijoittamalla työpisteiden lähelle värikkäitä loosseja, joissa ajatustenvaihtoa voi tehdä täysin spontaanisti. Ikkunoiden vieressä sijaitsevien avointen kokoontumispaikkojen maisemana on Eduskuntatalo. Keskelle työpisteitä sijoitettiin ”stage”, jonne voi nousta, kun haluaa kertoa kaikille muille jotain. Rauhoittumista varten toimistoon tuotiin myös taukotiloja, joissa ei saa työskennellä.

Rohkea sisustusteema jatkuu kokoushuoneisiin asti, jonne luotiin erilaisia tunnelmia esimerkiksi värikkäillä graffiteilla. Nelonen Median rikas persoona haluttiin tuoda kuulluksi myös Sanomatalon pohjakerrokseen, jossa jokaisen radiokanavan oman äänitysstudion eteen sijoitettiin kohdentava kaiutin, jotta ohikulkija pystyy kuulemaan mitä eri taajuuksilla tapahtuu.

230 työpisteen toimitilojen työntekijöiden arki helpottui monella tapaa. Kun pikapalaverit ohjataan omiin loosseihinsa, säilyy työpisteillä riittävä työrauha. Vastaavasti aikarajoitteiset neuvottelut voidaan hoitaa nyt alta pois nopeammin, kun yllättävimmillekin palavereille on oma paikkansa.

Other Similar Projects

Encore Ympäristöpalvelut

Paperinkeräyksessä sydän sykkii vihreänä: näin luotiin kaupunkipuisto keskelle toimistoa

Tutustu Projektiin