By Workspace

04.06.2021

Työ ei ole miesmuistiin ollut niin isossa murroksessa kuin nyt – Neljä uutta muutoksen ja kasvun osaajaa liittyy Workspacen joukkoihin

Workspace on vuonna 2006 perustettu työtä rakastava suunnittelutoimisto. Tilasuunnittelun ja työympäristökehittämisen uudistamisen edelläkävijäyhteisöön kuuluu tällä hetkellä kolmisenkymmentä asiantuntijaa ja Workspace tavoittelee kasvua sekä uusia aluevaltauksia rekrytoimalla 4 uutta osaajaa. Kevään ja alkukesän aikana Riikka Ahonen, Ilona Karlsson, Tea Grönfors ja Susanne Mansner tarjoavat osaamisensa Workspacen yhteisön ja asiakkaiden käyttöön.

Palvelumuotoilija Riikka Ahonen tuo Workspacen tiimiin vankkaa design-kokemusta. Vuodet Finnairin ja IKEAn palveluksessa taustoittavat maailmanluokan näkemystä ja terävää osaamista. ”Muotoilun laaja käyttö työympäristökehityksessä ottaa ihmiset mukaan heti alussa ja ravistelee aiempia käsityksiä muutosjohtamisesta. Uudessa työssä viehättää erityisesti mahdollisuus muotoilla tietotyön tulevaisuuden edellytyksiä”, kuvailee Ahonen.

Perinteisen suunnitteluosaamisen rinnalle Workspacen omasta hautomosta on syntymässä yrityksen sisäinen startup, jossa kehitetään sovellusta vuorovaikutuksen mittaamiseen. Aiemmin Avidlyssa markkinoinnin jatkuvista palveluista vastanneena johtajana toiminut Ilona Karlsson tuo uuden liiketoiminta-alueen vetoon kokemusta markkinoinnin ja designin lisäksi ohjelmistokehityksen parista. ”Olen vaikuttunut Workspacen taidosta yhdistää fyysinen tila ja aineeton työskentelyn ympäristö. Taustalla on valtavasti käytännön kokemusta ja myös tutkimustietoa. Kovin monessa design-toimistossa en ole vastaavaan ajatteluun, osaamiseen ja verkostoihin törmännyt. Olen päässyt kunniapestiin tekemään näkyväksi ja kaupallistamaan tätä pitkään kypsytettyä osaamista”, avaa Karlsson.

Kesäkuussa saadaan lisää voimaa erityisesti asiakasymmärryksen ja muutosjohtamisen vauhdittamiseen, kun joukkoon liittyvät Tea Grönfors ja Susanne Mansner. ”Työ ja johtaminen muuttuvat nyt lujaa vauhtia. Minua innostaa saada muutokseen uusia ja luovia työkaluja erityisesti Workspacen design-osaamisen myötä”, innostuu aiemmin Trainers’ Housella muutoskonsulttina toiminut Tea Grönfors. ”Ja minä autan sitten järkähtämättömällä systemaattisuudella hankkeet maaliin tuon luovuuden keskellä”, naurahtaa muutosjohtamisen ja projektityön konkari Susanne Mansner.

”Meillä on käsillämme todennäköisesti työurani isoin työelämän epäjatkuvuuskohta. Monet niistä työn ja tilan muutoksista, joita olemme ajaneet jo toistakymmentä vuotta ovat saaneet murroksen myötä aivan uudenlaiset siivet. Kaikki pohtivat nyt, että paljonko niitä neliöitä tarvitaan ja mihin niitä kannattaa hyödyntää. Tila ei ole enää kustannus vaan merkittävä mahdollistaja organisaation johdolle strategian toteutumisen, hyvinvoinnin, osaamisen kehittämisen ja vaikka ESG-asioiden suhteen. Meiltä muuttunut tilanne edellyttää yhä monipuolisempaa osaamista sekä omalta tiimiltä että verkostoltamme ja mahtavaa, että näin upeita osaajia on liittynyt joukkoomme”, valottaa Workspacen toimitusjohtaja Sini Norta.

LISÄTIETOJA:
Sini Norta
Toimitusjohtaja
+358 50 308 2603
sini.norta(at)workspace.fi

Workspace on vuonna 2006 perustettu työtä rakastava suunnittelutoimisto, jonka missiona on luoda inspiroivia kohtaamisia, tuloksekasta työtä ja hyvinvointia. Workspace on auttanut asiakkaitaan tilasuunnittelun ja työympäristökehittämisen saralla jo yli 2000 projektissa.

<< KAIKKI UUTISET