Suomen Standardisoimisliitto SFS ry

Kohti paperitonta toimistoa

Tiedot

Sijainti: Helsinki
Vuosi: 2021
Henkilöstömäärä: 50
Koko: 1000 m2
Valokuvaaja: Vertti Luoma

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry on standardisoinnin keskusjärjestö Suomessa. SFS:lla oli aiemmin Helsingin Kampissa sijaitsevassa toimistotalossa tiloja neljässä eri kerroksessa. Katutason tilassa SFS:lla oli pieni kirjakauppa. Lisäksi talon kellarikerroksessa sijaitsi pienmuotoinen painotalo, jossa printattiin SFS:n koulutusaineistoja mm. oppilaitosten käyttöön. SFS myi Malminkatu 34:n kiinteistön sijoitusyhtiölle ja jäi itse vuokralaiseksi taloon. Painotoiminnot siirtyivät toisaalle. Työympäristöprojektin aikana SFS uudisti tilojensa lisäksi monelta osin toimintatapoja ja tiivisti toimistotilansa kahteen kerrokseen.

Koronapandemia on avittanut organisaatioiden digiloikkaa, ja tietotyö on muuttunut radikaalisti ja pysyvästi. Etätyötä tehdään enemmän ja toimiston rooli tulevaisuudessa vaatii tarkastelua – miksi toimistolle tullaan ja mitä tiloja siellä jatkossa erityisesti tarvitaan. Näitä kysymyksiä pohdimme myös SFS:läisten kanssa.

Lähtökohtana oli perinteinen kahden käytävän varrelle sijoittuva toimistotila, jossa jokaisella oli oma työhuone. Talon matalahkon huonekorkeuden takia yleisvaikutelma oli hämärä ja sulkeutunut. Tilat uudistettiin monitilatoimistoksi, josta löytyy erilaisten työ- ja tukitilojen lisäksi neuvottelutilat sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön sekä työkahvila. Erityisesti vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön liittyviä tiloja lisättiin tilakokonaisuuteen.

Tiloja avattiin reippaasti; nyt luonnonvalo pääsee paremmin virtaamaan tilasta toiseen ja kaikki SFS:laiset pääsevät nauttimaan paremmin urbaaneista kaupunkinäkymistä. Neuvottelutilat ja muut vuorovaikutustilat sijoitettiin puskuriksi hissien ja pääkulkureittien lähelle ja erilaiset työpistetilat rytmittyvät peremmälle rakennussiipeen. Teams -palavereja ja puhelintyötä varten kaikkiin työtiloihin sijoitettiin reilun kokoisia äänieristettyjä tilamoduuleita.

6. kerroksesta löytyy Kirjastotila, joka toimii myös tarvittaessa kirjakauppana ja tutustumispaikkana SFS:n digikirjoille, joita aineistoista on nykyään pääosa. 6. ja 7. kerroksen aulatilaan ja työkahvilaan tuotiin lämminhenkistä ja kodinomaista tunnelmaa erilaisilla pienimuotoisilla kalusteryhmillä. Tilojen yleisväritys on klassinen ja rauhallinen, hiekan, luonnonvalkoisen ja vaalean tammen sävyistä koostuva. Sitä terästää SFS:n oma napakka sininen, joka ilmentyy muutamissa seinissä, kalusteissa sekä digipinnoissa. Tiloissa on myös näyttäviä isokokoisia viherkasveja terrakottaruukuissa sekä kasviseinä.

Kestävä kehitys oli SFS:n projektissa tärkeänä johtotähtenä. Tilankäytön merkittävä tehostaminen pienensi hiilijalanjälkeä. Suunnittelussa pyrittiin hyödyntämään mahdollisimman paljon vanhoja rakenteita niiltä osin, kuin se oli järkevää tilojen toiminnallisuuden ja äänieristävyyden kannalta. Seiniä rakennettiin vähemmän kuin purettiin.

Yleisvalaisimien elinkaarta oli vielä jäljellä ja niihin vaihdettiin uudet kirkkaammat valolähteet. SFS:lla oli runsaasti käyttökelpoista uudehkoa irtokalustetta, joita hyödynnettiin tiloissa suurelta osin. Sähkösäätöisiin työpöytiin saatiin uusi ilme pöytäkannet vaihtamalla.

Tässäkin kohteessa suunnittelimme tilasuunnittelun ohella uniikin kalusteen. Kyseinen kaluste toimii aulapöytänä yhdistäen puuta ja laattaa.