Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja valvoo finanssipolitiikkaa ja vaali- ja puoluerahoitusta. Se toimii eduskunnan yhteydessä ylimpänä ulkoisena tarkastajana. Kun heidän vuokrasopimuksensa perinteisessä huonekonttorissa oli päättymässä, VTV asetti tavoitteekseen saada uudet tilat, jotka ovat nykyaikaiset, muunneltavat ja aikaa kestävät. Lisäksi haluttiin hyödyntää uuteen toimitilaan muuttoa työnteon tapojen uudistamisessa ja toimintakulttuurin kehittämisessä joustavammaksi, vuorovaikutteisemmaksi ja enemmän yhteistyöhön kannustavaksi.
Entiset kerroskahviot ja yksiköiden omat kahvipisteet korvattiin uusissa tiloissa yhdellä kaikille yhteisellä työkahvilalla. Kahvila Tupa on viihtyisä paikka, joka kokoaa henkilöstön yhteen. Se on auttanut työntekijöitä tutustumaan toisiinsa ja lisännyt vuorovaikutusta osastojen välillä. Se suunniteltiin sekä kahvittelua, työntekoa että suurien tilaisuuksien järjestämistä varten. Kotoisan pirttipöydän ääressä luetaan lehtiä ja lähetetään sähköposteja, rennot nojatuoliryhmät kannustavat ammattikirjallisuuden pariin, ja kahvilapöytäalueelle voi vetäytyä omien eväiden kanssa joko yksin tai työkavereiden kanssa.
Valtiontalouden tarkastusviraston sisäiset neuvottelutilat sijoitettiin toimitilojen keskelle. Tiloja on eri kokoisia ja eri luonteisia kokouksia varten. Osassa tiloja kalustus on muodollisempi ja osassa vapaamuotoisempi. Työpisteiden suunnittelun kantavana teemana pidettiin työnteon tapojen monipuolisuutta. Työpisteet jaettiin erilaisiin alueisiin aina vuorovaikutuksesta kirjastohiljaisuuteen saakka, eikä kenelläkään ole henkilökohtaisesti nimettyä työpistettä. Henkilöstö osallistui suunnitteluun jo projektin alkuvaiheista sakka. Työpistealueille ja ympäristöön suunniteltiin ad hoc -kohtaamispaikkoja ja vetäytymistiloja. Tarjolla on myös hyvinvointihuone, jossa voi ladata akkuja kiireen keskellä. Viherkasvit jakavat tilaa ja tuovat tiloihin raikkautta ja vehreyttä.