Turvallinen ja terapeuttinen tila sekä toimintakulttuuri tukevat nuoren elämänsuunnan muuttumista

Valtion koulukodeilla ja Senaatti-kiinteistöillä on meneillään hanke, jossa kehitetään koulukotien toimintaa ja tiloja vastaamaan entistä paremmin nykypäivän haasteisiin. Koulukodit ovat nimensä mukaisesti paikkoja, jossa koulu ja koti muodostavat yhdessä toimien puitteet vaativan erityistason sijaishuollolle ja opetukselle. Tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria toteuttamaan heissä piilevää potentiaalia ja menestymään elämässä.

”Nuorten oireilu on aiempaa moninaisempaa ja haastavampaa, mikä vaatii koulukotiympäristöltä uudenlaisia ominaisuuksia. Nuorten psyykkisen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta on tärkeää, että koulukodeissa viihdytään ja niissä on kodikasta. Tavoitteemme on, että mahdollisimman monesta nuoresta tulee yhteiskunnassa selviytyvä kansalainen” Valtion koulukotitoiminnasta vastaava johtaja Matti Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo.

Workspace on Senaatti-kiinteistöjen puitesopimuskumppanina ollut mukana luomassa koulukotien uutta asiakastarpeisiin ja vaikuttavuuteen pohjautuvaa toiminnallista konseptia sekä tilojen ja sisustuksen kehittämistä. Ensimmäinen konseptia toteuttava kohde (Vuorelan koulukodin Opistola) valmistuu 2019-2020 vaihteessa ja muissa koulukodeissa hankkeet valmistuvat tulevina vuosina.

Senaatti-kiinteistöt ja Workspace Oy vastasivat strategisesta muotoilusta, osien yhteensovittamisesta ja kokonaisuuden johtamisesta sekä käynnistyneiden hankkeiden visuaalisesta ilmeestä mm. Vuorelassa, Sippolassa ja Sairilassa. Mukana työssä on ollut laajasti Workspace Oy:n kumppaneita. Delfoi Oy vastasi prosessianalytiikasta sekä asiakassegmenttien ja palvelujen kartoituksesta. Marketing Clinic vastasi asiakaskokemuksen ja asiakasymmärryksen analysoinnista. Melkior Oy vastasi vaikuttavuusanalyysistä.

Lue lisää konseptista täältä ja Vuorelan koulukodista täältä.

Other Similar Projects

Encore Ympäristöpalvelut

Paperinkeräyksessä sydän sykkii vihreänä: näin luotiin kaupunkipuisto keskelle toimistoa

Tutustu Projektiin